Ajankohtaista

Puustelli Miinus mukana taiteilija Markku Pirin näyttelykiertueella Italiassa

Puustelli Miinus on mukana taiteilija Markku Pirin Italian näyttelykiertueella
Firenzessä, Roomassa ja Venetsiassa aina vuoden 2018 alkuun asti.
Markku Piri on poikkeuksellinen monitoimitaituri, joka empimättä tarttuu hetkeen.
Näyttelyn ytimessä on Pirin uusi taidelasi, toteutettuna nuorten suomalaisten
lasitaitajien ja Venetsian kuuluisimpien lasinpuhaltajamestarien kanssa.

On erittäin harvinaista, että kolme huomattavaa Italian museota tarjoaa
näyttelytilansa suomalaiselle taiteilijalle. Merkittävää on sekin, että tapahtuma
osuu Suomen 100-vuotisjuhlavuodelle. Usean vuoden työ ja lähes vuoden kestävä
kiertue alkaa Firenzestä 22.3.2017, historiallisesta Palazzo Medici Riccardista.

Uskomattoman kauniit, uniikit taidelasit ovat kolmessa kaupungissa esillä
Markku Pirin suunnittelemien designpöytien päällä. Puustellissa Miinus-arvojen
mukaisesti toteutetut pöydät siirtyvät näyttelystä toiseen ja kestävät pitkälle tulevaisuuteen.

Puustelli on tehnyt Markku Pirin kanssa yhteistyötä jo pitkään. Piri on mm.
henkilökohtaisesti ootrannut tehtaallamme keittiökalusteiden ovia ja sen myötä
asiakas on saanut kotiinsa harvinaisen, uniikin taideteoksen.

Lisätiedot näyttelyistä tästä