Eettiset ohjeet

Eettiset ohjeet


Puustellissa noudatamme ja ylläpidämme ihmisoikeuksiin, työelämän periaatteisiin sekä ympäristöön ja lahjonnanvastaiseen toimintaan liittyviä periaatteita.

1. Ihmisoikeudet

Olemme sitoutuneet noudattamaan yleismaailmallisia ihmisoikeuksia emmekä osallistu ihmisoikeuksia loukkaavaan toimintaan. Edellytämme myös toimittajiemme kunnioittavan ihmisoikeuksia. Puustelli ei myy tai osta tuotteita tai palveluita tahoilta, joiden on havaittu loukkaavan ihmisoikeuksia.

2. Työelämä

Kunnioitamme yhdistymisvapautta, kollektiivista neuvotteluoikeutta ja työn tekemiseen liittyviä sopimuksia ja ehtoja. Henkilöstön ja johdon suhteita hoidamme hyvällä keskinäisellä yhteistyöllä. Panostamme henkilöstömme osaamiseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Luomme henkilöstöllemme turvallisen ja mielekkään työympäristön, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää osaamistaan ja omaa toimintaansa. Emme suvaitse syrjintää, häirintää, kiusaamista ja epäasiallista kohtelua missään muodossa. 

Edellytämme yhteistyökumppaneittemme noudattavan työn tekemiseen liittyviä sopimuksia ja ihmisarvoa kunnioittavia työnteon ehtoja. Emme tee yhteistyötä toimijoiden kanssa, joiden työntekijät työskentelevät pakotettuina tai epäinhimillisissä oloissa tai jotka käyttävät lapsityövoimaa. Myöskään yhteistyökumppaneittemme ei tule sallia syrjintää, häirintää, kiusaamista ja epäasiallista kohtelua missään muodossa.

3. Ympäristö

Olemme kärkijoukossa kehittämässä ympäristöä säästävää kalusteteollisuutta. Tavoitteenamme on koko tuotteen elinkaaren kattava ympäristövastuullinen toimintatapa, joka minimoi ympäristövaikutukset, säästää resursseja, välttää jätteen syntymistä ja kierrättää materiaalit mahdollisimman tarkoin. Edellytämme toimittajiemme kantavan vastuunsa ympäristöä kohtaan yhtä tinkimättömästi.

4. Korruptionvastaisuus

Emme osallistu minkään korruption muodon toteuttamiseen, mukaan lukien kiristys ja lahjonta. Emme anna emmekä vastaanota rahaa tai mitään sopimattoman suuruisia lahjoja tai muita etuuksia, joita voidaan pitää pyrkimyksenä vaikuttaa päätöksentekoon. Edellytämme toimittajiltamme samanlaista suhtautumista korruptioon, kiristykseen ja lahjontaan.

Tilaa uutiskirje
Tilaa ideakirja
Varaa suunnitteluaika
Minkälaista hanketta suunnittelet:
Markkinointilupa

Varaa suunnitteluaika

Lähetä varauspyyntö keittiösuunnitteluun Puustelli-myymälässä sinua lähellä. Vahvistamme ajan pikaisesti.
Minkälaista hanketta suunnittelet:
Miten toivot että olemme yhteydessä
Haluan
Markkinointilupa
Kun lähetät lomakkeen, keittiöasiantuntijamme voivat olla sinuun yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseemme
Keittiön tyylit
Löydä oma keittiötyylisi
Kampanja
100-vuotisjuhlaedut nyt Puustelli-myymälöistä