Beatboxaaja Felix Zenger viettää suurimman osan valveillaoloajastaan keittiössä. Siitä syystä keittiön pitää olla viihtyisä ja oikeasti toimiva. Felix on erityisesti fiiliksissä Puustellin kehittämistä biokomposiittirungoista ja ohuista keraamisista tasoista.


Nyt Felix on saanut asuntoonsa uuden ekologisen Puustelli Miinus -keittiön, jossa hän valmistaa terveellistä vihermehua.
Katso alla oleva Felixin mehuohje video.

•••••


 

Puustelli Miinus -keittiön synty oli toisenlainen

Miinus-keittiökokonaisuus on rakentunut alusta asti toisin. Lähtökohtana oli saada aikaan mahdollisimman ekologinen, kestävän kehityksen keittiö, joka on turvallinen ja puhdas käytössä.

Asioiden selvittämiseksi tarvittiin laajaa materiaalien kartoitusta, runsaasti pitkäkestoista tutkimustyötä ja paljon tekeviä käsiä valmistusmenetelmien kehittämiseksi ja testien tekemiseksi.

Hiilijalanjälkilaskelmissa olivat mukana materiaalien ja valmistusprosessien lisäksi kuljetusten aiheuttamat päästöt. Miinuksen oletetun elinkaaren päättyessä puhtaiden materiaalien uudelleenkäyttö ja kierrättäminen ovat suuri etu. Puhdas huoneilma on meille jokaiselle tärkeää. Miinus-keittiöiden sisäilmamittaustulos yltää jopa puolet puhtaampaan tulokseen, kuin mitä M1-raja-arvo määrittelee. 

Voimme hyvillä mielin todeta, että olemme tehneet ympäristön hyväksi jotain hyvin konkreettista. Miinus-keittiö on testatusti puhdas ja ekologinen kokonaisuus.

Tilaa miinus esite kotiisi