

Puustellin alkuperäiseen vuoden 2013 Natural Steps -ohjelmaan on vuonna 2020 lisätty kompensaatio-osuus. Jokaisen Puustelli-keittiön valmistuksesta aiheutuneen hiilijalanjäljen kompensoimme ympäristölle takaisin. Asia konkretisoituu pitkällä aikavälillä ympäristöasioihin perehtyneiden, eri asiantuntijatahojen toimesta.
Ympäristöstandardien ja lainsäädännön noudattaminen on luonnollinen osa Puustellin toimintaa, mutta olemme jo vuosia tehneet paljon enemmän. Lue lisää Natural Steps askeleistamme
Puustelli on sitoutunut kalustevalmistuksensa yhteydessä aiheutuneiden päästöjen vähentämiseen tiukasti ja sen kehitystä seuraamme tarkoin. Systemaattinen sähkön kulutuksen vähentäminen ja ekologisemman sähkön tuottamiseen tähtäävät toimenpiteet ovat olleet yksi tärkeimmistä alueista. Osa sähköntuotannostamme hoidetaan oman aurinkovoimalan avulla. Tarvittava lisäsähkö on tuotettu kokonaan vesivoimalla. Tuotannossa syntynyt puujäte poltetaan hyödyntäen se koko tehtaan lämmitykseen. Olemme sitoutuneet siihen, että koko tehtaamme on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Tutkitusti ekologisin, hiilijalanjälkilaskemiin perustuva Puustelli Miinus-keittiö on ollut tuotannossamme jo vuodesta 2013 alkaen. Tuotantomme myrkytön. Emme käytä raskasmetalleja sisältäviä aineita, eikä niitä synny valmistusprosessien aikanakaan. Petsit ja maalit ovat vesiohenteisia, eikä kokoonpanossa käytetä liimoja, joissa olisi lisättyä formaldehydiä.
Koko Miinus-keittiön hiilidioksidipäästöt alittuvat valinnoista riippuen jopa alle puolet perinteisesti valmistettuun keittiöön verrattuna. Myös parhaan sisäilmaluokan M1 määrittämät raja-arvot alittuvat jopa puolella. Hyödynnämme maksimaalisesti Miinus-keittiöiden tutkimustuloksia koko Puustelli-tuotannossamme.