Puustelli L-keittiö vihreä

Nefriitin vihreä on valloittava ja vivahteikas


Kun tätä keittiötä suunniteltiin, kauhisteli moni värivalintoja. Onneksi talon asukkaat olivat rohkeita ja pitivät kiinni visiostaan.

Puustelli L-keittiö vihreä

Lopputulos on upea, ja sitä ovat entiset epäilijätkin jälkikäteen ihastelleet. Keittiö on samaan aikaan sekä hämyisen tunnelmallinen että raikas ja kutsuva.

Tässä kodissa näkyy rakkaus kauniisiin asioihin. Tyyli on eklektinen ja hankintoja on tehty sen mukaan mikä on miellyttänyt silmää - tyylisuunnasta välittämättä. Kaikki kuitenkin nivoutuu kauniiksi ja rauhalliseksi kokonaisuudeksi.

Vihreä nefriitin värinen seinä, mustat kalusteet sekä toimivuus olivat tässä visualistin kodissa lähtökohdat, joista 80-luvulla rakennetun talon alkuperäisen keittiön uudistamisessa lähdettiin liikkeelle. Keittiöön haluttiin mahdollisimman paljon työskentelytilaa tasoille ja vetimettömyys oli myös toivomuslistalla.

Kaikki kodinkoneet on integroitu kalusteisiin, joten keittiön linjat pysyvät mahdollisimman selkeinä.



Keittiön oviksi valikoitui musta koivu ja tasot ovat tammen väristä laminaattia. Jenni Jalkanen Vaasan Puustellista siirsi asukkaiden suunnitelmat ja unelmat paperille. Kalusteasennuksen sekä sähkötyöt toteuttivat asukkaat itse.

Puustelli L-keittiö vihreä