Less is more.

Puustellin kehitystyö ekologisen keittiön valmistamiseksi kesti peräti neljä vuotta. Ydintavoite oli kalustevalmistuksen yhteydessä aiheutuvan hiilijalanjäljen pienentäminen, jossa huomioidaan kalusteiden koko elinkaari.

Tiedonjano

Aloitimme kiinnostavan tutkimusmatkamme alustustyöt jo vuonna 2008 ja oletimme, että tietoja olisi hyvin saatavilla. Toisin kävi. Faktaa ja laskelmia, joita tarvitsimme, ei ollutkaan käytettävissä, niitä ei ollut edes olemassa. Kalusteista ei ollut koskaan aiemmin tehty näin perusteellista tutkimusta. Mukaamme tarvittiin hyvin monen eri tutkimusalan huippuosaajia, pitkäjänteisten ja erittäin hankalien hiilijalanjälkilaskelmien taitajia sekä 3D -mallintajien taituruutta.

Kehitystyön eri vaiheissa, omaksi taiteenlajikseen muodostui protojen valmistus saatujen tutkimustietojen nojalla. Näistä edettiin lukuisiin eri testivaiheisiin kerta toisensa jälkeen. Osaan materiaaleista löytyi huomattavasti ekologisempi vaihtoehto, sen sijaan olemassa olevista runkomateriaaleista ei kelvannut mikään.

Tutkimusmatkan edetessä

Hiilijalanjälkilaskelmien edetessä selvisi, että korvaavia vaihtoehtoja tarvittiin aivan tuttuihinkin perusmateriaaleihin, kuten Mdf- ja lastulevyihin sekä melamiini- ja laminaattipintoihin. Keittiö pitikin oivaltaa nyt aivan uudelleen, sillä näitä materiaaleja käytetään keittiöissä aivan yleisesti.

Syntyi kokonainen kalustejärjestelmä

Sinnikkyytemme palkittiin tammikuussa 2013, kun kokonainen Puustelli-kalustejärjestelmä oli syntynyt ja otettiin tuotantoon. Olennaisin osa on runkojen biokomposiitista ruiskuvalumenetelmällä valmistettu biokehä. Keksintö on koko kalustealan innovatiivisin keksintö vuosikymmeniin, joka patentoitiin vuonna 2018.

Miinus storu nosto 880x448
Miinus story

On vain yksi ja vain yksi keittiömerkki, jota voidaan perusteellisiin tutkimuksiin sekä hiilijalanjälkilaskelmiin nojautuen kutsua ekologiseksi keittiöksi. Se on Suomessa kehitetty Puustelli Miinus -keittiö. Yleisesti käytössä olevia kalustemateriaaleja on ekologisista syistä poistettu eli miinustettu.

Miinus periaatteen keittiö
Periaatteen keittiö

Miinus on ekologisen periaatteen keittiö, joka pysyy asiansa ytimessä. Sen arvoja ovat kestävyys, muunneltavuus, myrkyttömyys, itsehuollettavuus, materiaalien uusiokäyttö ja kierrätettävyys. Miinus-keittiöissä on luovuttu perinteisesti valmistetuista kalustelevyistä kokonaan ja tuotu ekologisemmat vaihtoehdot tilalle.

Puhtaasti paras 694x403
Puhtaasti paras

Miinus-keittiö on kestävän kehityksen viimeistelty lopputulos, jonka peruslähtökohdat ja painoarvot poikkeavat täysin lajitovereihin verrattuna. Fokuksena oli saada aikaan mahdollisimman ekologinen ja hiilineutraali, kestävän kehityksen keittiö, joka kattaa keittiökalusteiden koko elinkaaren.

Natural steps nosto
Natural Steps

Puustellin alkuperäiseen vuoden 2013 Natural Steps -ohjelmaan on vuonna 2020 lisätty kompensaatio-osuus. Jokaisen Puustelli-keittiön valmistuksesta aiheutuneen hiilijalanjäljen kompensoimme ympäristölle takaisin. Asia konkretisoituu pitkällä aikavälillä ympäristöasioihin perehtyneiden, eri asiantuntijatahojen toimesta.

Miinus Patentoitu ja sertifioitu nosto
Patentoitu & Sertifioitu

Puustelli Miinus-keittiön koko innovatiivinen kalustejärjestelmä yksityiskohtineen on patentoitu. Kalusteosissa, erityisesti kaapin rungon rakenteissa, on useita patentoituja yksityiskohtia. Ruiskuvalun yhteydessä reiät on tehty valmiiksi runkojen yhdistämistä sekä saranoiden, mekanismien ja laatikkoliukujen kiinnitystä varten. Miinus-kalustejärjestelmä on globaalisti kalustealan innovatiivisin keksintö vuosikymmeniin.

Miinus Made in Harjavalta
Made in Harjavalta

Puustelli on Suomen suurin keittiökalustevalmistaja ja Puustelli Suomen ostetuin keittiömerkki jo vuodesta 1983 alkaen. Tämä ei liene sattumaa. Miinus-keittiö valmistetaan samalla Puustellin tehtaalla Harjavallassa kuten kaikki muutkin Puustelli-kalusteet. Tuomme jokaiselle keittiön hankintaa harkitsevalle ekologisimmat materiaalivaihtoehdot sekä viimeisimmät innovaatiot kodin askareita helpottamaan.

 Kansi_moduli_fi
Tilaa maksuton Miinus-esite

Miinus Ekologinen Keittiö -esite tarjoaa sinulle inspiroivia ekologisia keittiökokonaisuuksia ja vinkkejä keittiösi suunnitteluun. Saat inspiroivia ideoita eri keittiötyyleistä, mutta otathan huomioon, että jokainen Miinus-keittiö suunnitellaan juuri sinun toiveidesi mukaan.

Tilaa uutiskirje
Tilaa Miinus-esite
Varaa suunnitteluaika
Ladataan
Ladataan
Ladataan
Puustelli_AM_Tuusula_2020_Puustellinhelmi_65_880x448px
Löydä oma keittiötyylisi