Keittiösuunnittelu maksutta, pääkuva

Keittiösuunnittelu maksutta


Keittiö on yksi suurimmista kotiin liittyvistä hankinnoista, joita sinulle saattaa tulla eteen elämäsi aikana. Kun olet tehnyt päätöksen keittiön remontoinnista, olet saattanut saada jo joitain ideoita siitä millainen keittiösi voisi olla. Olet ehkä aloittanut jo tiedonkeruun ja surffannut mahdollisia keittiötyylejä ja ratkaisujakin netistä. Jos tyylisuunnat ja ratkaisut ovat sinulle vaikeita asioita, voit miettiä etukäteen millaisia toimintoja keittiöltäsi kaipaat. Keittiösuunnittelijamme auttaa sinua mielellään suunnittelussa eteenpäin.

Uuden keittiön suunnittelu lähtee usein liikkeelle siitä, että asiakkaana sinulla on jonkinlainen unelma siitä, millainen toivoisit keittiösi olevan. Jollain näkemys on hyvinkin vahva, toinen ei osaa niin tarkkaan pukea toiveitaan sanoiksi. Keittiösuunnittelijan tehtävä onkin osata selvittää sinun unelmasi mahdollisimman tarkkaan ja joko toteuttaa se sellaisenaan tai yrittää hioa sitä vielä paremmaksi ja toimivammaksi. Keittiön suunnittelu on parhaimmillaan vuoropuhelua asiakkaan ja suunnittelijan välillä. Keittiösuunnittelija osaa yhdistää asiakkaan loistavat ideat ammattimaiseen suunnitteluun. Toisaalta mikään ei estä sinua tulemasta suunnittelijan pakeille ja antaa suunnittelijalle hyvinkin vapaat kädet.

Keittiön suunnittelu on parhaimmillaan vuoropuhelua asiakkaan ja suunnittelijan välillä. Keittiösuunnittelija osaa yhdistää asiakkaan loistavat ideat ammattimaiseen suunnitteluun.

Keittiön suunnittelun alkuvaiheessa on tärkeää miettiä, millainen budjetti on sopiva sinulle ja perheellesi. Tehdäänkö keittiöremontti vain vaihtamalla kalusteet, halutaanko kokonaisvaltaisempaa muutosta päivittämällä seinä-, lattia- ja kattomateriaalit, vai onko sinua vaivannut jo pidempään seinä keittiön ja ruokailutilan välissä, ja nyt olisikin oikea aika luopua siitä. Jokainen päätös vaikuttaa tietenkin omalta osaltaan budjettiin, mutta kun budjetti on tiedossa alusta lähtien, on helpompi selvittää, mikä on sen rajoissa mahdollista ja mikä ei. Suunnittelijamme tekee sinulle tarkan arvion kustannuksista, oli remontin laajuus mikä tahansa. Keittiösuunnittelumme on sinulle maksutonta, joten sitä ei tarvitse budjetissa huomioida.

Keittiösuunnittelu maksutta, Puustellin palvelut

Millainen se sinun unelmasi keittiöstä sitten on? Onko nykyinen keittiösi toimivan mallinen, mutta kaipaa vain päivitystä, vai voisiko jonkin muun mallinen keittiö toimia tilassa paremmin? Keittiöissä valtavirtaa on tällä hetkellä avokeittiöt. Keittiö on tullut osaksi suurempaa kokonaisuutta, eikä välttämättä ole enää omassa poterossaan. Kodin sydän on tuotu esille osaksi sisustusta. Aina se ei ole tietenkään mahdollista, eikä kaikille edes tärkeä tai tarkoituksenmukaista. Keittiön suunnittelu pitääkin aina tehdä tilan ehdoilla sekä omia toiveita kuunnellen. Sinä tunnet itse keittiöön liittyvät tarpeesi parhaiten.

Keittiön suunnittelu pitääkin aina tehdä tilan ehdoilla sekä omia toiveita kuunnellen. Sinä tunnet itse keittiöön liittyvät tarpeesi parhaiten.

Keittiöt jaetaan karkeasti kuuteen eri tyyppiin. I-, II-, L-, U-, saareke- ja niemekekeittiöihin. I- ja II-keittiöt ovat suoran seinän keittiöitä, jolloin kaikki kalusteet ovat joko yhdellä tai kahdella suoralla seinällä.  L- ja U-keittiöt ovat kulmakeittiöitä. Kulmiin suunnitellaan usein tilankäyttöä helpottaman jonkinlainen kulmamekanismi ja keittiön toiminnallisuudet, kuten vesipiste ja liesi, jakautuvat usein eri seinille. Saareke- ja niemekekeittiöt vaativat hieman enemmän tilaa ympärilleen. Saareke vie tilaa vielä enemmän kuin niemeke. Klassisesti avokeittiössä nähdään suora taustaseinä, jonka eteen on sijoitettu iso saareke. Oli valitsemasi keittiötyyppi mikä tahansa yllä olevista, liittyy kaikkiin niistä tiettyjä keittiösuunnittelun lainalaisuuksia, kuten se miten vesipiste, kodinkoneet ja ruoanvalmistelupisteet sijoitetaan toisiinsa nähden. Jos et ole aivan varma, minkä tyyppinen keittiö olisi sinun tilaasi toimivin, voi keittiösuunnittelijamme kokemuksella kertoa, mikä keittiötyyppi olisi toimivin juuri sinun kodissasi.

Oli valitsemasi keittiötyyppi mikä tahansa yllä olevista, liittyy kaikkiin niistä tiettyjä keittiösuunnittelun lainalaisuuksia, kuten se miten vesipiste, kodinkoneet ja ruoanvalmistelupisteet sijoitetaan toisiinsa nähden.

Keittiösuunnittelu maksutta, Puustelli palvelu

Keittiön tyypin lisäksi on tietysti tärkeää myös suunnitella keittiö sinun tarpeitasi vastaavaksi materiaalien ja toimintojen osalta. Helppohoitoiset pinnat ovat toiselle kaiken a ja o. Toinen taas arvostaa luonnollisia puupintoja ja on itse valmis huoltamaan kalusteita säännöllisesti. On hyvä miettiä, mitä keittiössäsi pääsääntöisesti teet; jos olet ahkera leipoja, on hyvä panostaa reiluihin tasotiloihin ja varmistaa, että kuiva-aineille on tarpeelliset säilytystilat. Monitoimikoneelle kannattaa myös miettiä paikka valmiiksi. Ahkerana kokkina arvostat varmasti huippuunsa hiottuja kodinkoneita ja oikeassa paikassa sijaitsevaa ruoan valmistelutilaa. Jos taas kestitset usein juhlia, voisit miettiä, miten saat upeat ja runsaat tarjoilut parhaiten esille keittiössäsi. Olisiko keittiössä esimerkiksi tilaa suurelle saarekkeelle?

Kun tunnistat omat tarpeesi myös toimintojen ja materiaalien suhteen, päätöksenteko helpottuu.

Hyvä keittiösuunnittelu onkin siis monen osa-alueen summa. Keittiön suunnitteluun tarvitaan loistavien ideoiden ja visioiden lisäksi ammattimaista suunnittelua sekä asiakkaan ymmärtämistä ja kuuntelua päätöksenteossa. Tule teettämään oma maksuton keittiösuunnitelmasi meidän lähimpään myymäläämme!

Tilaa uutiskirje
Tilaa ideakirja
Varaa suunnitteluaika
Minkälaista hanketta suunnittelet:
Markkinointilupa

Varaa suunnitteluaika

Lähetä varauspyyntö keittiösuunnitteluun Puustelli-myymälässä sinua lähellä. Vahvistamme ajan pikaisesti.
Minkälaista hanketta suunnittelet:
Miten toivot että olemme yhteydessä
Haluan
Markkinointilupa
Kun lähetät lomakkeen, keittiöasiantuntijamme voivat olla sinuun yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseemme
Keittiön tyylit
Löydä oma keittiötyylisi
Kampanja
100-vuotisjuhlaedut nyt Puustelli-myymälöistä