Miinus trendikeittiö, Stefan Nilsson

Keittiötrendit 2023 – taiteellisuutta ja enemmän värejä


Beigeä, ruskeaa, roosaa, terrakottaa ja korallia. Siinä vuoden 2023 keittiön värimaailmaa, kun Puustelli halusi tuoda esiin kuluvan vuoden trendejä omissa tuotteissaan yhdessä ruotsalaisen trendiasiantuntija Stefan Nilssonin kanssa.

– Näin pandemian jälkeen kaipaamme selvästi lisää värejä ja olemme valmiita myös kokeilemaan rohkeammin. Ei niinkään uusia muotoja, vaan ennen kaikkea värejä – se on se juttu.

Stefan on tehnyt yhteistyötä Puustellin kanssa usean vuoden ajan. Hän kertoo, kuinka tämä projekti alkoi 2020 vuoden loppupuolella.

– Keskustelimme trendikeittiön tekemisestä ja silloin ajattelin – vihdoinkin! Kaikki alkoi tuosta keskustelusta. Sen jälkeen olen saanut matkan varrella kypsytellä ajatuksiani trendien suunnasta, ja niin päädyimme tähän keittiöön, joka on minun trendikeittiöni Puustellille. 

Miinus trendikeittiö, Stefan Nilsson


Uutta, jännittävää ja erilaista sekä paljon värejä.

Stefan kertoo, että he ovat tehneet projektissa monenlaisia asioita, joissa Puustelli on saanut toimia keittiöasiantuntijana ja hän itse trendiasiantuntijana. Stefan painottaa värien käyttöä. Keittiössä on käytetty Stefanin ja NCS-värijärjestelmästä vastaavan yrityksen kanssa luomia trendivärejä, jotka ovat mukana myös vuoden 2023 NCS-värikartassa.

– Keittiön ovissa on kolmea eri väriä. Se on jännittävää, uutta ja erilaista. Olemme aloittaneet pidetyillä beigen hiekkaväreillä, joihin olemme nyt lisänneet myös ruskeaa, vaaleanpunaista, terrakottaa ja korallia, sanoo Stefan Nilsson. - Kuka beigestä pitääkin, se on ok, mutta me halusimme lisätä enemmän värejä.

Eri trendien kokeilu trendikeittiötä luotaessa

Stefan kertoo, että hän on projektin kuluessa saanut antaa mielikuvituksen lentää vapaasti ja kokeilla eri trendejä, joita hänellä on mielessään ollut. Hän on laatinut mielialakartan, joka sisältää keittiötyypit, värikartan ja keittiöön halutut materiaalit.

– Olen saanut ovet maalatuiksi juuri valitsemillani värisävyillä. Sen jälkeen olemme etsineet sopivat vetimet ja olen päässyt valitsemaan hieman epätavallisempia materiaaleja, kuten kupariset vetimet. Tällaisiin ratkaisuihin päätyy, kun jatkaa kokeilemista niin kuin minä tein. Sitten pallottelimme ajatuksia edestakaisin. Kyseessä on yhteinen projekti; minä saan olla trendikäs ja Puustelli saa toimittaa hienon keittiön! 

Trendi kaikille aisteille

– Olen pyrkinyt käsittelemään trendejä kaikille aisteille. Tämä on keittiö ja sen pitää myös tuoksua sellaiselta. Tuoksu voi olla naisen parfyymi, miehen parfyymi tai kenties leipä tai vihannekset. Kosketustuntuma, mattapinnat yhdistettyinä kiiltäviin tasoihin – aistillisuus on todella tärkeää.

– Tämä ei ole keittiö, jossa laskeskellaan miinuskaloreita ja näperrellään jotain pientä, täällä nautitaan roséviiniä ja viihdytään perjantai-iltaisin.

Miinus trendikeittiö, Stefan Nilsson


Mitä mieltä olet suunnittelusta? 

Keittiössä on saareke, koska Stefanin mielestä sitä ei voi jättää pois. Keittiöstä on tulossa yhä enemmän ja enemmän sosiaalinen paikka, jossa ei vain laiteta ruokaa vaan jossa tehdään työtä ja vietetään aikaa yhdessä. Keittiössä viihdytään, sillä se on edelleen kodin sydän.

Keittiön suunnittelussa suositaan nykyisin avohyllyjä ja ne on toteutettu myös tähän keittiöön, mutta värillisinä. Kaiken ei tarvitse olla neutraalia.

– Ja tämä on tietenkin keittiö kaikille aisteille. Tein keittiöön maalauksen lisätäkseni sinne jotain erikoista ja taiteellista, sillä täällä me vietämme paljon aikaamme. Tämä on oikeastaan uusi olohuone – täällä me olemme koko ajan.

Jatkuuko ekologinen trendi?

– Vastuullisuus säilyy jatkossakin ja muuttuu aina vain tärkeämmäksi. Se on vakio eikä juurikaan vaihtele. Vastuullisuus on tärkeää, sillä meidän on tietenkin pidettävä huolta planeetastamme.

Stefanin Puustellin kanssa kehittämässä trendikeittiössä käytetään materiaaleja Puustellin ekologisesta ja kierrätettävästä Miinus-mallistosta.

– Lisäksi olemme ottaneet huomioon jätteiden lajittelun. Uskon lajittelun lisääntyvän tulevaisuudessa ja siihen kiinnitetään aina vain enemmän huomiota. Tähän keittiöön olemme lisänneet kaksi jäteasemaa, sillä niitä tarvitaan. Niihin mahtuu kaikki alumiinitölkeistä ruoantähteisiin ja paperiin. Koteihimme tulee nykyään enemmän pakkausmateriaalia kuin koskaan ennen ja kaikki on lajiteltava pois kuljettamista varten.

Mitä ajattelit, kun näit valmiin trendikeittiön?

– Spontaani reaktioni oli ”miten huikean hieno siitä tuli”. Niin se vain menee. Sitä istuu maali- ja materiaalinäytteineen sekä mielialakarttoineen, keskustelee ja miettii. Sitten tulee mieleen: voiko kuparinuppeja käyttää, tuleeko siitä oikeasti hieno? Voiko vesihana olla kuparia, tuleeko siitä oikeasti hieno? Nämä väriyhdistelmät näyttävät hienolta paperilla, mutta miten ne toimivat todellisuudessa? 

– Keittiö on mielestäni niin hieno, niin uskomattoman hieno! Uskon, että jatkossa näemme enemmänkin tällaista. Ovissa on käytetty kolmea värisävyä. Meidän on uskallettava kokeilla rohkeammin värejä!

Milloin näemme tätä tavallisten ihmisten kodeissa?

– Uskon, että useimpien mielestä tämä on hieno keittiö. Monet ehkä pohtivat, että heidänkin pitäisi uskaltaa käyttää hiukan korallia ja kuparia sekä kokeilla pyöreitä muotoja ja taiteellisia yksityiskohtia.

Miinus trendikeittiö, Stefan Nilsson